Illallisen tarina

Illallinen Helsingin taivaan alla järjestettiin ensimmäisen kerran 12.6.2013 Helsingissä osana Helsinki-päivää. Helsingin kaupunki kysyi Yhteismaa ry:n Tanjalta, Pauliinalta ja Jaakolta, mitä heidän mielestään helsinkiläisten tulisi tehdä yhdessä. Vastaus oli selvä – SYÖDÄ YHDESSÄ!

Keskelle pääkaupunkia, liikenteeltä suljetulle Pohjoisesplanadille pystytettiin koko kadun pituinen illallispöytä.

Ilmaistapahtumaan oli tarjolla 1000 paikkaa, jotka varattiin loppuun kahdessa minuutissa. Yhteismaa rakensi tapahtuman, pystytti pöydät, koristi ne valkoisilla liinoilla, ja tapahtumaan ilmoittautuneet kaupunkilaiset kattoivat oman illallisensa näille pöydille ja nauttivat toistensa seurasta. Toisen kerran Espalla illallistettiin 12.6.2014, jälleen iloisissa merkeissä ja kaatosateesta huolimatta. Sittemmin suuria yhteisillallisia on järjestetty myös Tapiolassa, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä.

Jatkoa Esplanadin illallinen sai saman vuoden elokuussa 8.8.2013 järjestetyn Illallinen Helsingin taivaan alla – kaikkialla -tapahtuman myötä, jolloin kaikki kaupunkilaiset saivat kattaa oman illallisensa minne tahansa kaupungin yhteiseen tilaan, sisäpihoille, jalkakäytäville tai puistoihin ja kutsua omat ystävänsä tai naapurinsa nauttimaan illallisista Helsingin taivaan alla.

Sittemmin yhdessä taivaan alla syömisestä on kasvanut suomalainen traditio.